Petri Arvo

Petri Arvo (s. -82) on erikoistunut historiallisiin puupuhaltimiin ja 1400-1600- lukujen musiikkiin. Kyseinen aikakausi edustaa lineaarista parinsadan vuoden siirtymää varhaisesta renessanssista aina varhaiseen barokkiin asti, ja liittyy erityisesti soitinmusiikin uuteen syntyyn ja laajamittaiseen profiloitumiseen. Fagotin virtuoottinen esi-isä dulcian ja erityyppiset nokkahuilut ovatkin eräitä joustavimmista ja jännittävimmistä puhaltimista tulkita tämän ajan läpikoristeltua ja improvisatorisluonteista musiikkia. Arvo on valmistunut Sibelius-Akatemiasta sekä Amsterdamin ja Brysselin konservatorioilta ja toimii muusikkona tällä hetkellä hyvin laaja-alaisesti aina keskiajan musiikista nykymusiikkiin, sekä tuottajasta ja kamarimuusikosta orkesterimuusikkoon. Tämänhetkisiä yhteistyökumppaneita ovat mm. The Royal Wind Music, Ensemble Nylandia ja Café Barock ry. Nykymusiikin parissa Arvo työstää sekä soolo- että kamarimusiikiohjelmia, nidottuna valoja ja varjoja hyödyntäviin teatraalisiin läpivetoihin.